Kuuba 24.11 – 2.12.2002
YLEISTÄ :
Tässä jotain ja nyt itse matkakertomukseen ;)
Sunnuntaina lähdettiin kohti Pariisia
aamutuimaan, kentällä piti olla kuudelta aamulla. Pariisista jatkolento kohti Kuubaa
jumbojetillä, lähtö myöhässä kuten "aina".Pariisin kentällä yhdeltä
seurueestamme varastettiin puhelin, kuulemma liukuportaissa huomaamatta.
Havannan kentälle saavuttiin sunnuntaina noin 18.00, aika ero on –7h. Bussilla
hotelliin, joka sijaitsi vanhassa kaupungissa aivan keskus puiston vieressä.
Hotellin nimi oli Telégrafo, varsin siisti uusittu hotelli. Siinä illalla
hässäkän jälkeen käytiin pieni lenkki kaupungilla, ihmiset valvovat aika
myöhään. Sikareita tarjotaan vähän väliä ja turistia yritetään houkutella joko
kotona käymään tai kauppaan ostamaan maitojauhetta, sillä verukkeella että
kotona on pieni vauva joka tarvitsee sitä. Kuubassa dollarilla on aivan MAHTAVA
voima, keskiansio on n.20$ kuussa. Lääkäri saa 30$, poliisi 40$ kun tavallinen
tienaa 10$ kuussa. Joten voitte kuvitella turistin aseman kaduilla, joskin
siellä saa TURVALLISESTI kävellä ympäri katuja. Poliiseja on varsin runsaasti,
jotka osaltaan takaavat turistin turvallisuuden. Paikallisia pysäytetään ja heidän
henkilöllisyyspapereita, sekä mahdollista lupaa toimia työssään tarkistetaan.
Havannassa (La Habanna)on jenkkiautoja uskomattoman paljon, silmä lepää niissä….mikäli
jenkit kiinnostavat. Kunnoiltaan löytyy laidasta laitaan, jotkut ovat
yksilöitä. Vaikka bensapula on, niin se ei näy kyllä missään. Paitsi siinä,
että paikalliset liftaavat toistensa kyytiin. Läheskään kaikilla ei ole omaa
autoa tai varaa bensaan (hinta melkein Suomen hinnoissa). Havannassa kulkee myös ns. Kameleita, ovat
rekan nupilla vedettäviä kopperoita johon mahtuu n.300 henkilöä
sisään…paikallisia busseja. Maksullisia naisia on pilvin pimein ja kun
dollarista on pula, niin jo 10:llä $ saat mitä haluat, sekä mahdollisesti
useamman seuralaisen. Aidsia on aika rutkasti myös, mutta lääkärin todettua sairauden
potilas joutuu kommuuniin, eristykseen muista….MUTTA siellä on vain ”kiinni
jääneet” tapaukset ;D Kaulaketjut kannattaa jättää joko kotia, tai pitää
piilossa, ettei pikkupojille tule kiusauksia repäistä niitä mukaansa. Muuten
turisteja ei pahoinpidella, taskuvarkauksia on jonkin verran. Paikalliset on
kovasti haluamassa turistia käymään kotonaan, joko näyttämään asuntoaan tai
kauppaamaan sikareita. Se kannattaa muistaa, että kun paikallisen kanssa menee
johonkin baariin paukulle niin maksaja on aina turisti. Kuuban jäätelöä
kehutaan lähes jokaisessa artikkelissa, mutta maistettuamme sitä emme olleet
samaa mieltä. Maku on ehkä vetisen jogurttimainen, eikä paikallisetkaan enään
arvosta sitä. Syövät ennemmin tuontijäätelöä, mikäli taaloja on. Vanhassa
kaupungissa liikkuessa kannattaa pysähdellä baareissa, siellä yleensä soittaa
3-7henkinen "orkesteri". Musiikki on aivan mahtavaa, muutaman biisin
jälkeen joku soittajista lähtee kiertämään ja keräämään tippejä…taala
riittää/pöytä, oli siinä kuinka monta tahansa. Havannassa ei
"puutetta" niin hyvin näy, ihmisillä on valtaosalla siistit vaatteet
ja varsinkin osa naisista on suht tukevassa kunnossa. Kuubassa on kohteliaisuus
huomauttaa painon lisäyksestä, eikä tule edes korville. Mutta ulkopuolelle
mennessä alkaa sekin osa Kuubaa näkymään, köyhyydestä syytetään jenkkien
asettamaa kauppasaartoa. Sitten hiukan itse tanssista, nähtyämme salsaa eri
paikoissa. Odotukset saivat hiukkasen takapakkia, koko reissulla ei nähty
varmaan kuin muutama HYVÄ tanssija. Jopa meitä tuli paikalliset kehumaan,
vaikka ollaan tanssittu salsaa vasta 7-8 tuntia….se kertonee jo jotain ;)Tässä
tän hetkisiä menomestoja: Chered zada, Macumba, Havanna Café, Café Cantante, Salon Rojo, Chevere, Casa de la Musica/galliano. Itse kävimme
tuossa viimeisessä, muuten hyvä paikka mutta aivan älyttömän kylmä. Paikalliset
pitävät ilmastoinnit täysillä, tietysti kun ovat itse tottuneet kuumaan
päivästä toiseen. Aika Havannassa oli aivan liian lyhyt, meillä oli vain kaksi päivää
aikaa olla siellä ja kun vielä piti aikaerosta toipua niin PALJON jäi
näkemättä/kokematta.
VARADERO
Kahden Havanna - päivän jälkeen siirryimme Varaderoon,
joka on täysin turistipaikka. Paikallisia vain, jos ovat töissä tai asuvat
siellä. Sekin oli ehkä pienoinen pettymys, koska Varaderoa hehkutetaan
jokaisessa oppaassa loisteliaaksi…hienoksi...paratiisiksi, mitä se sitten ei
ollutkaan. Oli kyllä kohtuu siisti, rantaviivaa oli n.18km ja vesi oli
mielettömän kirkasta. Ruokanautintoja on turha odottaa, niitä emme koko matkan
aikana saaneet. Ikimuistettavin ruokailun koimme eräässä ravintolassa, jossa
meitä oli viisi henkilöä syömässä. Söimme hummeria jokainen ja eräs seurueesta
söi sen varsin suomalaisella sisulla, kunnon ote ottimiin ja eiku kimppuun ;D
Hummerista löytyy varsin monia hintoja, me maksoimme kohtuullisen 10$/nuppi.
Varaderossa ei sitten ole niin paljoa kadulla "kauppiaita" kuin Havannassa,
siellä on useita ns.toreja joissa myydään paikallisia käsityö juttuja
mm.soittimia ja puisia veistoksia. Jos ostaa tuliaisia, mitä nyt ei siellä
paljon ole, niin täytyy muistaa ilmastoero ja ottaa se huomioon. Saattaa olla
että puu halkeilee päivän jälkeen, nimim.kokemusta on. Souvarit oli mukana
matkassa ja tanssittivat siellä kahtena iltana, n.1,5h/ ilta. Siinä oli
paikallisille ihmettelemistä, kun näkivät tangoa…valssia…jenkkaa…humppaa…polkkaa…fuskua.
Elämyksiä mitä jäi päällimmäisenä mieleen….
Varaderossa oli mahdollisuus tandemhyppyyn laskuvarjolla 3000metristä, se piti
kokea. Pienellä puhumisella saatiin yksitoista seurueesta hyppäämään, kaikki
olivat innoissaan hypyn jälkeen. Hinta määräytyy ryhmän koon mukaan, kuitenkin
viidestä eteenpäin summa on sama. Meiltä maksoi 120$/nuppi, ei kallis suomen
hintoihin verrattuna.
Toinen kokemus mikä jää mieleen oli paikallinen
tanssikisa, joka oli pääkadulla sijaitsevan baarin yhteydessä. Paikan osoite on
CALLE 62, kannatta käydä jos siellä päin on. Elävää musiikkia, joka päivä
21-24.00. Soittajien tauolla, "juontaja" kyseli mistä päin ihmiset
ovat ja sen mukaan valittiin kilpailijat. Helin kanssa edustettiin Suomea, muut
olivat Jugoslavia… Saksa… Brasilia ja tietysti Kuuba. Lajeina oli…. Cha cha…
Tango… Cumbia… Samba… Rokki… Sirtaki… Pari hidasta liima biisiä… Merenque…
Valssi… Mambo… ja kun siellä ollaan niin Salsa. Eli Kuuban "kansainvälinen
mestaruus" oli jaossa J Kisa oli varsin
mielenkiintoinen, paikalliset tanssivat lattarit lähestulkoon paikoillaan ja me
liikkuimme/käytimme tilaa hyväksemme minkä kerkisimme. Jokaisen kappaleen
jälkeen yleisöltä kysyttiin parien paremmuudesta taputtamalla, siinä vaiheessa
vielä huumorilla höystetty tanssimme sai runsaasti aplodeja. Niin siinä kävi,
että lopussa oli kaksi paria lattialla ja alkoi uusi juttu. Luultavasti jotain
paikallisia rivitanssi pätkiä esitti yksi pari ja niitä piti suoraa kopioida ja
tehdä sama koreografia…tai ainakin yrittää. Niin ne kaksi paria olivat, toinen
Kuuban oma ja toinen oli Suomesta. Heh, oltiin finaalissa mukana. Olisiko ollut
kolme eri koreografiaa mitä matkittiin, yhdessä oli jopa akroja. Fiilis oli
hyvä ja yleisö oli täysillä mukana, joten yritimme pistää kovasti hanttiin
paikallisille. Homma tuli tehtyä ja yleisö sai äänestää taputtamalla voittaja
parin, hmm nyt voidaan saavutuksiin lisätä Kuuban "kansainvälinen
mestaruus" !!!! Tuli hoidettua voitto Suomeen, kuulemma kukaan ei ole
meikäläisistä koskaan vielä voittanut siellä. Muilta seurueesta kuultiin, että
tango ja rokki (tanssittiin BW:tä) räjäytti potin sekä paikalliset yllättyivät
kun osasimme salsaa.
Siinä jonkin näköinen kertomus…. Kuvat
reissusta tulevat lähiaikoina sivuille, REISSU KUVIA.